Kuljetusliikkeen historia

Kuljetusliike T. Koistinen Oy on perustettu keväällä 2012 ja yhtiömuotoa muutettiin vuonna 2019. Toimialamme on tieliikenteen tavarankuljetus ja viime aikoina olemme laajentaneet palveluitamme korjaamopalveluihin. Työllistämme tällä hetkellä vakituisesti 10 ja kiireaikoina 15 henkilöä. Henkilökuntamme on asiakasystävällistä ja asiantuntevaa. Toimipisteemme sijaitsee Kuopiossa, mutta toimimme koko Suomen alueella.

Teemme myös yhteistyötä traktoriurakoitsijan kanssa. Olemme Suomen Yrittäjien jäsenyritys.

Kuljetusliike T. Koistinen henkilöstö
Kuljetusliike T. Koistinen kuorma-autot

Kuljetusliike T. Koistisen yrittäjä Timo Koistinen on ollut alalla jo yli 20 vuotta ja vuonna 2012 Timo päätti toteuttaa haaveen yrittäjyydestä, jolloin Kuljetusliike T. Koistinen Oy sai alkunsa. Siitä alkaen henkilöstöä ja kalustoa on hankittu lisää tasaiseen tahtiin. Tänä päivänä yritys työllistää 11 alan, sekä asiakaspalvelun ammattilaista, joista 10:llä on kuljettajan ammattipätevyys ja yksi työskentelee asentajana korjaamollamme. Lisäksi Timo on itse mukana yrityksensä päivittäisessä toiminnassa.

Toimintaperiaatteisiimme lukeutuu asiakaslähtöisyys, joustavuus sekä nopeus, joista olemme myös saaneet kiitosta asiakkailtamme vuosien varrella – kun kalustoa on vapaana, niin meiltä hoituu ajoon lähtö todella nopealla aikataululla. Meihin voit siis ottaa rohkeasti yhteyttä siinäkin tapauksessa, että kuljetustarpeella on kiire!

Kuljetusliike T. Koistinen kuorma-auto edestä